Historia muuttuu eläväksi Tykkipursiyhdistyksen käsissä

Tykki jysähtää ja maisema peittyy sakeaan savuun Sulkavalla. Venäläiset ovat ampuneet kohti ruotsalaisjoukkoja Uitonvirralla. Ruotsalaiset vastaavat tuleen tykein ja käsiasein vastarannalta. Komennot kaikuvat ruotsiksi kuten alkuperäisenkin taistelun aikana 1789.

Teksti ja kuvat: Anne Kaljunen

Kustaa III sotaan liittyvä Sulkavan taistelu käytiin Uitonvirralla vuonna 1789. Reilusti yli 200 vuotta myöhemmin samalla paikalla Rautpohjan tykkikerho Jyväskylästä, Uudenmaan karoliinit Loviisasta ja Tykkipursiyhdistys Sulkavalta esittävät tulkinnan taistelusta. Yleisön läheisyydessä ei ammuta kovilla, mutta pauke ja jyske on silti melkoinen.

– Paikalla lienee noin 300 katsojaa. Historian elävöittäminen kiinnostaa ihmisiä, toteaa Kari Nikkanen Tykkipursiyhdistyksestä.

Tykkipursiyhdistys on Sulkavalla vuonna 2018 perustettu yhdistys, joka elävöittää sotahistoriallisia tapahtumia ja tutkii paikallista historiaa. Jäseniä yhdistyksessä on toista sataa, mutta aktiivisten tekijöiden joukko on pienempi.

– Joka vuosi meillä on ollut useampia tapahtumia ja niiden lisäksi koulutustilaisuuksia, joissa opetetaan käyttämään näytöksissä käsiteltäviä aseita, kertoo yhdistyksen toiminnasta puheenjohtaja, emeritusprofessori Timo Vihavainen.

Yhdistys haluaa lisätä ihmisten tietoisuutta oman paikkakunnan menneisyyden tapahtumista ja niiden merkityksestä.

– Tavoitteena on, että ihmiset ymmärtäisivät, että paikoilla on merkittävä ja kiinnostava historia ja että pieni, vaatimatonkin kohde jossain on osa isompaa kokonaisuutta, toteaa Nikkanen.

Tykkiryhmä varusteltiin Leader-rahoituksella

Eu:n maaseuturahoituksen Leader-hankkeita Tykkipursiyhdistys on toteuttanut vuosien varrella useita.

Pari vuotta sitten yhdistys hankki yleishyödyllisellä investointituella tykkiryhmälle tykin, käsiaseita, ruutipulloja, miesten uniformuja ja naisten juhlapuvun sekä kaksi miekkaa. Asut ja aseet jäljittelevät alkuperäisiä mahdollisimman tarkkaan.

– Jotkut suhtautuvat historian elävöittämiseen varauksellisesti, mutta ei tämä ole mitään sirkustingeltangelia. Näkyväksi tuodaan oikeat tapahtumat ja aito, oikea historia, sanoo Nikkanen.

Kehittämistuella Tykkipursiyhdistys on selvittänyt arkistolähteisiin ja kirjallisuuteen tukeutuen Sulkavalla sijaitsevien paikkojen historiallisia tapahtumia ja kerännyt tietoa, jota ei vielä ollut muualla saatavissa.

Leader-rahoituksella tehdyt hankinnat ja tutkimus mahdollistavat osaltaan historiaa elävöittävän ryhmän toiminnan ja tapahtumien järjestämisen. Ryhmä tekee aktiivista yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa ja on tuttu näky erilaisissa tilaisuuksissa.

– Ei tämä ole pelkkää sotimista. Järjestimme esimerkiksi yhteistyössä Ihmekollektiivi ry:n kanssa Tiittalan kartanossa Bellman-illan. Teimme talkootyönä pukuja ja opettelimme laulamaan Bellmanin lauluja vaihtelevalla menestyksellä, kertoo Vihavainen.

Paikallishistoriaa kannattaa hyödyntää ja nostaa esiin

Nikkanen ja Vihavainen ovat yhtä mieltä siitä, että historiaa ei ole hyödynnetty vielä tarpeeksi esimerkiksi matkailussa ja kuntien imagotyössä.

– Paikallisen historian tuntemus ja sen esiin nostaminen on paikkakunnan imagolle tärkeää ja sillä on myös matkailullista merkitystä. Samalla kun ihmiset tutustuvat historiallisiin kohteisiin, he jättävät paikkakunnalle myös euroja, toteaa Nikkanen

Jatkossa yhdistyksen tavoitteena on laajentaa toimintaa Etelä-Savon alueella ja saada nuoria mukaan historian elävöittämiseen.

Tulevaisuudessa siintää myös haave rakennuttaa Saimaalle purjehtiva tykkialus. Tästä juontaa juurensa myös yhdistyksen nimi. Aluksen piirustukset ja suunnitelmat ovat jo valmiina odottamassa sopivaa hetkeä.

————————-

Tuki: Yleishyödyllinen kehittämishanke
Rahoittaja: Rajupusu Leader ry
Hanke: Turun rauhan rajan (1743–1812) historian elävöittäminen
Tuen saaja: Tykkipursiyhdistys ry
Leader-tuki: 7 360 euroa
Kokonaisrahoitus: 9 200 euroa
Toteutusaika: 30.8.2021–31.8.2022

Tuki: Yleishyödyllinen investointihanke
Rahoittaja: Rajupusu Leader ry
Hanke: Turun rauhan rajavartio
Tuen saaja: Tykkipursiyhdistys ry
Leader-tuki: 7 200 euroa
Kokonaisrahoitus: 12 000 euroa
Toteutusaika: 01.09.2021–31.08.2022

Tykkipursiyhdistyksen Facebook-sivu ja verkkosivu

Piällysmies ry ja Rajupusu Leader ry yhdistyivät SavonLuotsi Leader ry:si vuoden 2023 alussa.

Kolme henkilöä puisessa soutuveneessä järvellä. Heillä on päällään 1700-luvun asut ja veneen kokassa istuva mies pitää kohotetussa kädessään miekkaa.

Timo Auvinen Tykkipursiyhdistyksestä oli venäläisten komentaja Wilhelm von Schultz Sulkavan taistelun 1789 rekonstruktiossa. 

Ryhmä 1700-luvun sotilasasuihin pukeutuneita miehiä seisoo järven rannalla ja tähtää aseilla vastarannalle.

Sotahistoriallisten tapahtumien elävöittäjien asut ja aseet jäljittelevät alkuperäisiä mahdollisimman tarkkaan. Uudenmaan karoliinit esittivät Sulkavalla ruotsalaisjoukkoja.

Leader-tuella Tykkipursiyhdistys hankki muun muassa tykin ja sotilaiden uniformuja.

Ryhmä miehiä 1700-luvun sotilasasuissa seisoo tykin ympärillä. Taustalla näkyy valkoisia telttoja.

Tykkipursiyhdistys tekee aktiivista yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja on tuttu näky tapahtumissa.