Nuorten Ekotekopiste -hankkeessa avattiin kierrätysmyymälä Rantasalmelle
Rantasalmen 4H-yhdistyksen Nuorten ekotekopiste -hankkeen (1.1.2022-30.9.2023) tavoitteena oli kierrätysmyymälän toiminnan käynnistäminen Rantasalmella sekä paikkakunnan nuorten työllistäminen ja se, että nuorilla olisi mielekäs kokoontumispaikka.
Nuorille ekologisuusajattelu on tärkeää, ja nuoret olivatkin mukana hankkeessa ja sen toteutuksessa. He omaksuivat mm. kiertotaloustietoutta ja oppivat kestävän kehityksen mukaista toimintaa.
Rantasalmen 4H-yhdistys on kokenut hankkeen onnistuneeksi ja rahoituksen hakemisen helpoksi.
– Leaderin toimijoita oli helppo lähestyä. Kaikkeen sai tarvittaessa apua ja prosessi oli selkeä, hanketyöntekijä Terhi Piispa-Helisten kertoo.
Kierrätysmyymälä Ekoteko on nyt toiminnassa, ja toiminta perustuu hyväkuntoisten tai kunnostettujen lahjoitustavaroiden jälleenmyyntiin. Prosessiin kuuluu tavaroiden vastaanotto, lajittelu, hinnoittelu sekä tarvittaessa tuunaus tai stailaus. Myymälän toimintoihin kuuluu myös kahvilatoiminta ja kierrätysmateriaalista tehtyjen tuotteiden valmistaminen myyntiin.
Kierrätysmyymälän kautta on tavoitettu paljon ihmisiä, niin paikallisia kuin matkailijoitakin, ja myymälä on tuonut elinvoimaa Rantasalmelle.
– Meille voi kokoontua juomaan paikkakunnan edullisinta kahvia ja nauttimaan itse leivotuista tuotteista, Piispa-Helisten kehuu.
Rantasalmelaiset ovat tuoneet innokkaasti lahjoitustavaraa myyntiin. Myymälässä onkin runsaasti mm. erilaisia astioita, vaatteita, kenkiä, sisustustavaroita sekä käsitöitä, kuten 4H-yrittäjien ja nuorten työpajan valmistamia tuotteita. Esillepanossa on panostettu selkeyteen mm. vaatekokojen mukaan sekä tuoteryhmittäin. Astiat ja koriste-esineet ovat houkuttelevasti esillä vitriinissä.
Kierrätysmyymälä työllisti kesällä 2023 n. 10 kesätyöntekijää eri tehtävissä, ja hankkeen aikana innostettiin ja ohjattiin nuoria kokeilemaan myös yrittäjyyttä; hankkeen aikana Rantasalmella on perustettu seitsemän uutta 4H-yritystä. Myymälä on tarjonnut nuorille myyntipaikan ja mahdollisuuden oman yritystoiminnan markkinointiin.
– Lisäksi hankkeessa oli paljon kouluyhteistyötä, jossa järjestettiin mm. jätteenlajittelukilpailu, vaatteiden tuunausta ja marjarasteja. Järjestimme myös nuorten myyjäistapahtuman, erilaisia kierrätystyöpajoja sekä Ekokerhoa alakoululaisille, Piispa-Helisten kertoo.
Hankkeessa tuotettiin myös yleisötapahtumia ja tapahtumiin houkuteltiin mukaan lapsiperheitä ja muita paikkakuntalaisia, jotta toiminnalle saatiin lisää vaikuttavuutta.
– Hanke on selvästi tuonut virkistystä Rantasalmen katukuvaan, Piispa-Helisten kuvailee.
Hankkeen toiminnasta ja tuloksista on hyötynyt siis koko Rantasalmen yhteisö. Yhdistyksellä on toiveissa jatkoa hankkeelle mm. yhteisöllisyyden edistämiseksi ja kaikenikäisten yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Rantasalmella, kierrätysteemaa unohtamatta. Hankkeen aikana on tullut uusia kehittämisajatuksia, joita voisi viedä uudessa hankkeessa eteenpäin.