SavonLuotsi Leader ry:n kevätkokous järjestettiin Kerimäen Pääkannassa 27.5.2025. Kokoukseen osallistui parikymmentä yhdistyksen jäsentä eri puolilta toiminta-aluetta. Kevätkokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja palkittiin toteutuneissa hankkeissa ansioituneita hanketoimijoita sekä vuoden NuorisoLeader -hanke.
Vuoden yrityshanke -tunnustus myönnettiin Green Care Farm Luonnokselle. Yritys on tehnyt SavonLuotsi Leaderin myöntämän maaseuturahoituksen avulla suunnitelmallista työtä yrityksensä kehittämiseksi ja on hyvä esimerkki alueen elinvoimaisuuden edistäjänä. Viimeisimmän hankkeen avulla on kehitetty erityislapsille ja -nuorille suunnattua luonto- ja eläinavusteista pienryhmätoimintaa. “Leaderistä saatu taloudellinen tuki on ollut yritykselle ja yrittäjälle itselleen todella merkityksellistä ja luo uskoa tekemiseen”, kommentoi Luon-noksen yrittäjä Maria Pirinen.
Vuoden hanketoimijana palkittiin Tuusmäen kyläyhdistys ry ja sen hanke Katsomo 2000-luvulle. Yhdistys on aktiivisesti ja pitkäjänteisesti kehittänyt kylätoimintaa, joka tavoittaa monen ikäiset kyläläiset. Katsomo 2000-luvulle -hankkeessa on uusittu kesäteatterin katsomo, parannettu alueen turvallisuutta ja ja huomioitu myös erityisryhmien tarpeet. Uudistuksen avulla mahdollistetaan kulttuurikokemukset turvallisesti ja esteettömästi.
Vuoden 2024 NuorisoLeader-toimijana palkittiin 4H-yritys Kavun Pihatyöt. Yrittäjä Yehor Maliarov on saanut NuorisoLeader-tukea, jonka avulla hän on tehnyt yritystoiminnan hankintoja pihatöiden ja autojen renkaiden vaihtoon. NuorisoLeader -projekti toteutettiin järjestelmällisesti ja nuori on saanut hyvää palautetta asiakkailta. “Parasta on ollut se, kun asiakkaita riittää ja saa olla itselleen pomo”, nuori yrittäjä kertoo.
Kuvassa: Yrittäjä Yehor Maliarov, Kavun Pihatyöt 4H ja Tuusmäen kyläyhdistys ry:n sihteeri ja kyläaktiivi Leena Suhonen.
